Teatterilaiset Riogordossa ja Malagassa 23.-27.4.2025

Keväisenä keskiviikkoehtoona suuntasi joukko Valkeakosken teatterin väkeä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, suuntana Espanja, Malaga ja tarkemmin ottaen piskuinen Riogordon kylä.

Matkaan lähti taitava ja erittäin musikaalinen ryhmä teatterimme harrastajanäyttelijöitä: Marika ja Mauri Järvinen, Reeta Tenhola, Johanna Jokinen, Harri Salminen ja runonlausunnan taitaja Merja Vaittinen. Teatterin vakihenkilökunnasta ryhmää olivat ohjaamassa teatterinjohtaja Minna Kangas sekä teatterisihteeri Anne Kauppila. Olimme nimittäin valmistaneet ohjelmaa esitettäväksi: moniäänisiä lauluja suomeksi, englanniksi ja espanjaksi, sekä runotekstejä, jotka yhdessä muodostivat löyhän draamallisen kokonaisuuden.

Malagan lentokentältä otimme tilataksin kohti Riogordoa. Onneksi isäntämme kulttuuriyhdistys Augmentersistä olivat meitä vastassa, sillä taksikuskikaan ei löytänyt majapaikkamme osoitetta, vaikkakin se oli aivan kylän keskustan ytimessä, kaupungintaloa vastapäätä. Majoittauduimme Augmentersin tiloihin Plaza-taloon, josta löytyi alimmasta kerroksesta isompi tila, joka tulisi toimimaan esiintymispaikkanamme. Ylemmistä kerroksista löytyi makuutilat meille kahdeksalle matkaajalle. Tämä oli mainio, yhteisöllinen ratkaisu ja kaiken lisäksi viihtyisä!

Torstai oli toimintaa täynnä. Aamusella naapurikahviossa nautitun aamupalan jälkeen oli Plaza-talossa keskustelutilaisuus, jossa kulttuuriyhdistys Augmentersin keskushahmot Kristian Kaarna ja Markus Aho kertoivat Augmentersin tarinan sekä sen toiminnasta ja projekteista. Keskustelimme ja jaoimme kokemuksia kansallisesta ja kansainvälisestä kulttuuriyhteistyöstä. Keskustelun jälkeen lähdimme tapamaan Riogordon kaupungin edustajia kaupungintalolle, missä apulaispormestari Sagrario Molina García otti meidät vastaan. Saimme kuulla kulttuuritoiminnasta Riogordon kaupungissa ja Malagan maakunnassa. Esitimme lauluesityksen kaupungintalon väelle ja vaihdoimme lahjoja. Saimme kaikki kauniit pullot paikallista, mainiota oliiviöljyä.

Ennen lounasta vierailimme vielä Museo Municipal de Bellas Artesissa  ja Museo Etnográfico de Riogordossa. Etnografisessa museossa oli näytillä mielenkiintoista aineistoa oliiviöljyn valmistamisen historiasta, sekä Riogordon kuuluisasta pääsiäisenajan kärsimysnäytelmästä El Pasosta.

El Paso on Riogordossa valtava tapahtuma, johon lähestulkoon koko kylä osallistuu tavalla tai toisella. Tapahtumalla on pitkät perinteet ja sitä tullaan katsomaan sankoin joukoin ympäri Malagan maakuntaa ja kauempaakin. Harmitti, kun emme päässet näkemään ja kokemaan sitä, mutta mieleen jäi kytemään ajatus: ehkä vielä kerran…

Pienen siestan jälkeen aloitimme kenraaliharjoitukset illan esitystä varten. Hioimme asemointia, kulkuja ja näyttämöllisiä toimintoja, avasimme ääntä ja treenasimme vielä kaikkia biisejä ja runotekstejä. Kuuden aikaan tupa oli täynnä. Isäntämme tarjoilivat espanjalaisen tavan mukaan katsojille cavaa, tilan täytti nauru ja iloinen puheen porina. Esitys meni mainiosti ja oli mukavaa huomata viimeisen kappaleen, (Chydeniuksen Kalliolle kukkulalle), aikana, että katsojien joukossa oli muutamia suomalaisiakin. Siihen malliin suut tapailivat laulunsanoja ja silmäkulmat olivat kosteina.

Esityksen jälkeen ihmiset jäivät talolle juttelemaan kanssamme. Oli mukavaa vaihtaa kokemuksia. Paikallisten toimijoiden kanssa virisi myös ajatus, että palaisimme Riogordoon ja osallistuisimme El Pasoon.  Saas nähdä.

Perjantain teemana oli luonto ja kestävä kehitys. Heti aamusta meidät noudettiin Cerro de la Sacristia –kukkulalla, missä saimme ihanan aamupalan. Aamupalan jälkeen tutustuimme maaseudulla asumiseen ja toimimiseen. Saimme kuulla oliivin viljelystä ja muista elinkeinoista sekä luonnon monimuotoisuudesta ja tutustuimme paikalliseen kasvistoon. Paikallinen opas kertoi alueen luonnosta ja ekosysteemistä.

Haimme inspiraatiota teatterimme tulevaan Pentti Linkola –näytelmään. Keskustelua ja ajatustenvaihtoa riitti teatterin, luonnon ja kulttuurin yhteydestä.

Illalla illallisen yhteydessä pohdimme oppimaamme ja mietimme miten yhteistyötä voisi jatkaa tulevaisuudessa.

Lauantaina oli jäähyväisten aika. Aamiaisen jälkeen osallistuimme vielä Euroopan kulttuuripääkaupungin 2026 Oulun ja Augmentersin yhteistyönä toteuttamaan hankkeeseen videoimalla valokuvauskilpailun some-materiaalia. (https://oulu2026.eu/kulttuuriohjelma/hymyilevaoulu26-valokuvakilpailu-ilon-hetkista-vahemmistojen-ja-yksinaisten-elamasta-kilpailuun-voi-osallistua-kuka-tahansa/). Sitten oli lähtöhalausten aika ja matkasimme bussilla kohti Malagaa.

Malagassa majoittautumisen ja pienen kaupunkikierroksen jälkeen päivällistimme historiallisessa kulttuuriravintolassa El Pimpissä. Sieltä suuntasimme Teatro Cervantesiin missä nautimme kuuluisan flamencotanssin uudistajan Israel Galvánin lumoavasta esityksestä La Edad de Oro.

Sunnuntaina ennätimme vielä tutustua Teatro Romano de Málagaan, mikä on laaja historiallinen alue Malagan keskustassa. Se sisältää suhteellisen hyvin säilyneet roomalaisen teatterin rauniot ja kiinnostavan pienen museon, sekä paljon jäänteitä, rakennelmia muinaisesta Malagasta.

Iltapäivällä lähdimme kentälle ja illalla lähti lentomme takaisin Helsinkiin, jossa olimme vasta pikkutunneilla maanantain puolella.

Kaiken kaikkiaan matkamme oli todella onnistunut, monipuolinen ja antoisa. Solmimme uusia tuttavuuksia ja saimme puolin sun toisin jaettua ja kasvatettua ymmärrystä kulttuuriemme eroista ja myös samankaltaisuuksista. Vierailustamme tehtiin myös jutut paikalliseen lehteen ja radiokanavalle. Erasmus+ -ohjelma herätti kiinnostusta ja saimme näin kerrottua siitä hyvinkin laajasti. Kiitokset Erasmus+ hankkeelle, joka mahdollisti tämän opiskelijaliikkuvuuden!

Teksti: Minna Kangas, kuvat: Kristian Kaarna, Markus Aho ja opiskelijaryhmä

Tšekkiläistä teatteria Prahassa – Job shadowing -matka huhtikuussa 2025

Markku Tuomala Valkeakosken kaupunginteatterista tutustui tšekkiläiseen teatteriin Erasmus+ job shadowing –matkallaan.

Prahalaisia maisemia – raitiovaunuja, perunapannukakkuja ja vanhoja rakennuksia. Kaarlen silta ja Pyhän Vituksen katedraali sekä näkymä “Stalinilta”. Ja hotellini Vinohradská –kadulla.

Kohteinani olivat Činoherní klub ja Pod Palmovkou -teatterit Prahassa ja erityisenä kiinnostuksen aiheena se, minkälaisin teknisin resurssein ja valmiuksin teatteria tehdään Prahan kaltaisessa teatterikaupungissa – 1,7 miljoonan asukkaan kaupungissa, jossa on yli kahdeksankymmentä ammattiteatteria.
Päätin toteuttaa matkani vähäpäästöisesti ja matkustin Tšekkiin junalla Ruotsin, Tanskan ja Saksan halki. Matka otti toki aikansa – lähdin maanantaina 21.4. iltakuuden maissa Tampereelta ja olin perillä Prahassa keskiviikkona aamupäivällä puoli yhdentoista aikaan paikallista aikaa. Matka-aikaa pidensi vielä Berliinin ja Prahan väliltä kadonnut öinen junayhteys, jonka vuoksi jouduin odottelemaan aamun junavuoroja Berliinin rautatieasemalla lähes kuusi tuntia.

Rautatieasemia – Hampuri, Berliini, Malmö, Praha ja Leipzig

Perilletulopäivälleni en onneksi ollut laatinut sen kummempaa ohjelmaa, sillä matkustamisen jälkeen oli tarve levätä. Päiväunien jälkeen tutustuin Vinohradská –kadulla sijainneen hotellini lähiympäristöön, josta löytyi niin tarvittavat ruokakaupat ja ravintolat kuin paljon muutakin kukkakaupasta kakkukahvilaan.
 
Torstaina 24.4. menin aamupäivällä Činoherní klub –teatterille, joka sijaitsee aivan Prahan keskustassa, Venceslauksen aukion poikkikadulla. Rakennus on pieni ja epäteatterimainen – tavallinen harmaa talo kapealla kadulla. Minut otti vastaan teatterin tekniikan päällikkö, production manager Karel Koláček, joka oli vierailuni isäntä. Alkajaisiksi hän esitteli minulle teatterin tiloja – teatteri toimii kaupungin omistuksessa olevassa kiinteistössä, näyttämötilat olivat maan alla (mikä on aika kätevä ratkaisu siinä mielessä, että teatteritila ei kaipaa ikkunoita eikä päivänvaloa). Karel kertoi, että he olivat kunnostaneet hiljattain teatterin yleisötilat omin voimin ja että nyt ne olivat vihdoin viihtyisät. Teatteri toimi kolmen vierekkäisen talon kellaritiloissa ja he havittelivat nyt vielä yhtä kellaria seuraavasta rakennuksesta. Kaikki talot olivat kaupungin omistuksessa ja kellarit tyhjillään ja käyttämättöminä. Näin teatteri pyrki saamaan lisää varasto- ja työtilaa, molemmille kun oli (ja tuntuu aina olevan) tarvetta.
Ohjelmamme muuttui hieman suunnitellusta, koska teatterin yli 40 vuotta vanha ilmastointi- ja lämmityslaitteisto oli lakannut toimimasta edellisenä iltana ja se oli saatava toimimaan ennen illan esitystä. Karel oli hankkinut paikalle korjaajan ja joutui menemään hänen kanssaan konehuoneeseen avustamaan ja valvomaan korjaustyötä. Niinpä meidän päivämme jäi hieman lyhemmäksi kuin oli alun perin kaavailtu – mutta minun ohjelmani jatkuisi kuitenkin illemmalla, kun palaisin teatteriin seuraamaan illan esityksen pystytystä.

Lounastauon jälkeen palasin teatterille, jossa tällä kertaa minua oli vastassa valo- ja äänimestari Milan Pastyřík. Hänellä ei ollut aluksi käsitystä siitä, miksi minä olin paikalla eikä etenkään siitä, mitä häneltä odotettiin siinä tilanteessa. Kerroin, mistä job shadowingissa on kyse ja sanoin, että kävelen hänen perässään, katson mitä hän tekee ja kyselen kysymyksiä. Sanoin myös, että mikäli kävelen liian lähellä tai kyselen liikaa, saa sanoa. Tämä tieto helpotti Milania, hänellä oli vain vajaa tunti aikaa saada työnsä tehtyä ja hän oli pelännyt, että minun läsnäoloni viivästyttäisi aikataulua. Sen sijaan autoin pystytyksessä apukäsinä samalla, kun kyselin Milanilta hänen työhistoriastaan. Siinä jutellessamme ilmeni, että hän oli parisenkymmentä vuotta sitten käynyt Suomessa, Tampereen Teatterikesässä keikalla Činoherní klubin kanssa ja itse asiassa entisessä työpaikassani Tampereen Työväen Teatterilla.

Kahden ylärivin kuvat Činoherní klubista, Karel esittelee varastoja ja työtiloja, Milan suuntaa valoja katossa. Alarivin kuvat Pod Palmovkousta, lattiatasolta ja näyttämötornista


Toisena job shadowing -päivänäni pääsin tutustumaan toiseen teatteriin, vähän kauempana keskustasta Palmovkan kaupunginosassa sijaitsevaan Pod Palmovkou -teatteriin. Se oli tiloiltaan ja henkilöstöltään hieman suurempi ja kalustoltaan vähän modernimpi kuin Činoherní. Siellä minut otti vastaan nuori valoteknikko Adam Vašata. Hän pyyteli anteeksi heikkoa englannintaitoaan, mutta se oli turhaa, me tulimme varsin hyvin juttuun. Kiertelimme taloa ja hän esitteli minulle teatterin uudempaa kalustoa. Meillä oli aikaa tutustua paikkoihin sillä välin, kun näyttämötyöntekijöiden ryhmä laittoi illan esityksen lavasteet pystyyn. Sitten paikalle ilmestyi myös muuta teknistä henkilökuntaa ja kävinkin pitkiä keskusteluja niin kahden ääniteknikon kuin yhden video-operaattorinkin kanssa (häpeäkseni tunnustan, että heidän nimiään en pystynyt painamaan mieleeni). Varsinkin viimeksi mainittu oli mainio tyyppi, hän halusi esitellä heillä käytössä olleen videojärjestelmän perin pohjin ja intoutui siinä niin, että joutui laittamaan illan esityksen videot uudelleen ajokuntoon esittelynsä jäljiltä.
Jäin katsomaan tuon esityksen, se oli nimeltään ”Žítkovské bohyně” ja se pohjautui Kateřina Tučkován romaaniin, joka on suomennettu nimellä Viimeiset jumalattaret. Tšekin kieli aiheutti vaikeuksia, mutta esitys oli hieno, etenkin sen äänimaailma teki vaikutuksen.

Lauantaina minulla oli vapaapäivä, sen käytin tutustumalla mm. Prahan linnaan ympäristöineen. Kaupungin historia ja perimä välittyivät sieltä vahvasti. Sunnuntaina varhain aamulla aloitin paluumatkani, joka päättyi maanantaina myöhään illalla, kun saavuin junalla Tampereelle.
Sen lisäksi, että junalla matkustaminen on ekologista, siten myös pystyy hahmottamaan, millaisten matkojen päässä vaikkapa Kööpenhamina, Berliini ja Praha ovat. Että aamupalalle Eurooppaan on oikeasti matkaa.

Itämereltä Elben laaksoon ja siinä välissä Tanskanmaata.

Teksti ja kuvat: Markku Tuomala

Teatterilaiset Norjassa huhtikuussa 2024

Valkeakosken kaupunginteatterin job shadowing -kohteena oli Teater Innlandet Hamarissa, Norjassa. Minna lähti Norjaan hakemaan ideoita harrastajanäyttelijöiden ohjaamiseen ja teatterin johtamiseen, Markku taas valo- ja äänisuunnitteluun. Sannin tavoitteena oli tutustua puvustamon työhön ja Annen teatterin markkinointiin ja toimiston työhön.

Maanantai 8.4.

Lähdimme junalla kohti Helsinkiä, josta jatkoimme matkaa yölaivalla Tukholmaan. Matkustamme vihreästi eli skippaamme lentokentät ja -koneet ja saamme aikaa maisemien katseluun ja keskusteluun, mikä on mukavaa!

Tiistai 9.4.

Aamulla heräsimme Tukholmassa, josta lähdimme junalla Göteborgin kautta Osloon, jossa vaihdoimme junaa päästäksemme Hamariin. Hamarissa turhauttavan iltapalan etsimisen jälkeen nukuimme yön Thon Victoria -hotellissa. Matkapäivä oli pitkä ja puuduttava, asemien vessat ja snack-baarit tulivat tutuiksi.

Keskiviikko 10.4.

Päivä kului tutustuessa Teater Innlandetin toimintaan todella kattavasti Runen johdolla. Teatteri on kiertueteatteri, kuten useat teatterit Norjassa. Esitykset harjoitellaan kotiteatterissa, missä on myös ensi-illat ja muutamia esityksiä. Sen jälkeen teatteri pakkaa esityksen autoihin ja lähtee rundille. Esityspaikat maakunnassa ovat ilmeisesti seurantalotyyppisiä paikkoja, joissa näyttämöiden koko on suurin piirtein sama. Tämä helpottaa lavasteiden suunnittelua. Rune esitteli tietokoneohjelmaa, jota hän käyttää hyväkseen lavasteita suunnitellessaan. Kätevä!

Teater Innlandet toimii Hamarin kulttuurikeskuksen yhteydessä. Tilat ovat meidän mittapuulla prameat! Verstaalla oli tietokoneella ohjelmoitavat kapineet vanereiden leikkaamiseen ja muotoiluun ja olipa siellä myös 3D-tulostin. Puvustossa oli töissä kuusi ihmistä, vaikka koko teatterissa oli vain viisi näyttelijää. Tuli ison hatunnoston paikka meidän puvustajallemme Sannille, joka toimii puvustossa yksin vastuullaan parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 30 näyttelijää, joilla on vielä useita rooleja!

Teatterin toimistossakin oli väkeä näyttävä määrä; pelkästään tuottajia oli kuusi, sen lisäksi markkinointihenkilökunta, lipunmyyjät sun muut. Meillä teatterisihteeri ja teatterinjohtaja vastaavat kaksin samoista hommista. Samaten tekniikassa oli Teater Innlandetissa suuri määrä väkeä, siinä kun meillä on Markku. Tuli semmoinen olo, että ollaan me aika aikaansaapa yksikkö! Oli kiva tavata myös teatterinjohtaja Thorleif Linhave Bamle. Hoksattiin, että meillä on yhteisiä tuttuja ja että kenties tapaamme Tampereen Teatterikesässä.

Pääsimme myös seuraamaan Pinokkion harjoituksia.

Kun kaikki osa-alueet teatteritoiminnasta on käyty läpi, isäntämme Rune kierrättää meitä Hamarin kaupungissa katsomassa tärkeimmät nähtävyydet. Illan saamme viettää Runen ja hänen vaimonsa Annukan vieraina heidän mökillään, jossa myös saunomme ja yövymme.

Torstai 11.4.

Aamulla lähdimme junalla Osloon. Oslossa tutustuimme hulppeaan oopperataloon, missä näyttämön pinta-ala oli mykistävät 8000 neliömetriä eli 0,8 hehtaaria – toki siitä vain kuudesosa oli näkyvää näyttämöä. Visiteeraamme myös Munch-museossa ja Vigelandin veistospuistossa ja muutoinkin tutustumme Osloon kävellen.

Perjantai 12.4.

Ohjelmassa oli tutustuminen Norjan kansallisteatteriin, Ibsenin kotinäyttämöön Nationaltheatretiin. Oppaana meillä oli aivan huipputyyppi, nuori näyttelijä ja teatterin jokapaikanhöylä Ola. Ola tunsi talon ja sen historian. Kiinnostavaa! Oli kuitenkin surullista nähdä, kuinka huonossa kunnossa teatteri oli. Ulkovuorauksen tiiliä oli tuettu kanaverkoilla, etteivät ne ropise kadulle, yleisölämpiön kauniiden kalusteiden punaiset silkkiverhoilut repsottivat, kuninkaallisen perheen taukohuoneen kullattujen tuolien jouset törröttivät yms. yms. Kuulimme myös Olalta, että valtio vie jälleen tukia pois teatterilta ja henkilökuntaa vähennetään. Siinä taas yksi rikas valtio, joka ei kauheasti piittaa kulttuurinsa vaalimisesta. Noloa!

Saimme kiksejä kun pääsimme istumaan samalla sohvalla, jolla Henrik Ibsen on istunut ja näpelöimään samaa pianoa, jota Edward Grieg on soittanut. Näyttelijälämpiössä saattoi todellakin aistia historian havinan!

Illalla menemme Nationaltheatretiin katsomaan Karusell-näytelmää. Kiesus mikä meininki! Katsojaetiketti on todella toisenlainen kuin Suomessa. Suurin osa katsojista tulee päällysvaatteissa katsomoon ja lähestulkoon kaikilla on eväät mukana. Ilmeisesti teatteri koettaa paikata kehnoa talouttaan satsaamalla alkoholin myyntiin. Katsojilla on lasikaupalla viiniä, kuohuvaa ja olutta katsomossa. Esityksen taso on myös sitä luokkaa, että tarpeen yleisön ”päihdyttämiseen” ymmärtää – rakkaushuolia, kanahormoneja ja vanhoja klassikkosävelmiä… Mutta yleisö on tyytyväisen oloista; naurua, kiljumista, taputusta ja tömistelyä. Me olemme lähinnä hämmentyneitä. Olisi ollut hienoa, jos olisimme sattuneet paikalle ajankohtana, jolloin ohjelmistossa olisi pyörinyt joku Ibsenin kipale. No, onhan tämäkin toki ikimuistoinen elämys.

Lauantai 13.4.

Minna, Sanni ja Anne lähtivät kohti Tukholmaa junalla. Markku jäi vielä päiväksi Osloon tyttärensä luokse. Tukholma ei kuulu Erasmus-ohjelmaamme, mutta haluamme hyödyntää vapaaillan ja käymme katsomassa Kungliga Dramatiska Teaternissa Frederico Carcia Lorcan klassikkotragedian Yerma. Hieno, visuaalisesti todella tyylikäs esitys. Pääosassa on Wallander-elokuvista meille tuttu naispoliisi Nina Zanjani. Upea näyttelijä! Yövymme Tukholmassa ja su 14.4. lähdemme aamulla laivalla kohti Turkua, josta junalla Toijalaan.

Oli todella antoisa reissu! Opetti ja avasi silmiä. Sai tuntemaan ylpeyttä omasta pikku talostamme ja ylipäänsä suomalaisesta teatterista. Bonuksena uudenlainen yhdessäolo työtovereiden kanssa. Olemme tiivis yhteisö ja tämä yhteinen Erasmus-opintomatka hitsasi meitä vielä tiiviimmäksi jengiksi. Kiitos!