Huhtikuun alku oli Madridin seudulla ja etenkin läheisessä vuoristossa sään puolesta vielä epävakainen ja vaihteleva, mutta se ei Erasmus+ – vierailumme mielenkiintoa heikentänyt. Saavuimme maaliskuun viimeisenä sunnuntaina majapaikkaamme San Lorenzossa yömyöhällä. Hotellimme Miranda & Suizo oli ylhäällä vuorilla vajaan tunnin ajomatkan päässä Espanjan pääkaupungista. Kulttuuri- ja opintovierailulle oli lähtenyt Valkeakoskelta kymmenen opiskelijaa Erasmus-tuen turvin.
Heti maanantaina suuntasimme junalla naapurikaupunkiin Collado-Villalbaan, jossa isäntiemme päämaja sijaitsi. Siellä meidät vastaanotti Escuela Oficial de Idiomas –opisto (EOI), jossa paikallisille on tarjolla runsaasti eri tasoisia vieraiden kielten kursseja.
Toiminta on samantyylistä kuin Suomessa kansalaisopistoissa, mutta EOI:n tarjonta rajoittuu englannin, saksan, ranskan ja japanin kieliin. Huhtikuu valikoitui retkemme ajankohdaksi pitkälti sen takia, että toukokuu on opistossa pyhitetty kokeille.
Maanantain ohjelmaan kuului myös “fiesta” eli juhlat koululla, jossa tapasimme myös useita aiemmin helmikuussa Valkeakoskella vierailleita espanjalaisia Erasmus-opiskelijoita.
Collado-Villalbassa olimme kahtena päivänä mukana tunneilla, ja meno oli kiitettävän interaktiivista. Espanjalaiset olivat meistä erittäin kiinnostuneita, ja opiskelijamme pääsivät vastaamaan heidän Suomea koskeviin kysymyksiinsä. Kielinä keskusteluissa käytettiin sekä espanjaa että englantia. EOI:lla on myös toinen toimipiste San Lorenzon kaupungissa, ja siellä seurasimme tunteja keskiviikkona. Päivän erikoisuutena oli japanin kurssi, joka on saavuttanut yllättävää suosiota.
Collado-Villalbaan paikkakuntana tutustuimme laajemmin alkuviikosta paikallisten johdolla. Se on 60 000 asukkaan kaupunki, josta monet käyvät pääkaupungissa töissä. Paikka toimii myös porttina Sierra de Guadarrama- vuoristoon, jossa madridilaiset käyvät viikonloppuisin virkistäytymässä. Lähin laskettelukeskus oli vain 15 kilometrin päässä.
San Lorenzo puolestaan on pienempi (25 000 asukasta) ja huomattavasti historiallisempi ja kuuluisampi, sillä sieltä löytyy yksi Espanjan merkittävimmistä nähtävyyksistä: El Escorialin luostarilinnoitus, jossa vietimme torstaina useita tunteja oppaan tarinoita kuunnellen.
Sekä Collado-Villalba että San Lorenzo sijaitsevat noin kilometrin korkeudessa, mikä näkyi lämpötiloissa ja vehreydessä – Villalbassa kevät oli selvästi pidemmällä, koska se on San Lorenzoa noin sata metriä alempana.
Vierailumme sisälsi kiitettävän paljon kulttuurihistoriallista antia ja kosketusta paikallisten opettajien ja oppilaiden kanssa. He kertoivat auliisti omasta arjestaan ja opastivat meitä käytännön kuvioissa. San Lorenzon opettajat kuljettivat meidät autoilla pyynnöstämme esim. Francon mausoleumia katsomaan läheiselle vuorelle.
Matkan viimeisenä päivänä tutustuimme Madridiin parin EOI:n opettajan kanssa.
Matkustin vihreästi (juna-laiva-bussi) Etelä-Viroon, Tarttoon tutustumaan paikallisen opiston (Tartu Rahvaülikool) toimintaan ja kielenopetukseen. Elokuussa ei vielä varsinaisia opistokursseja ollut, mutta viron opetusta maahanmuuttajille oli tarjolla koko kesän, ja se minua varsinaisesti kiinnostikin. Ensimmäisenä päivänä rehtori esitteli minulle opiston toimintaa (https://rahvaylikool.ee/), joka on varsin samanlaista kuin meilläkin. Ainoa selvä ero on rahoituksessa, sillä he joutuvat toimimaan kuin yksityinen yritys ja päätoimisen henkilökunnan aikaa menee paljon EU:n hankerahojen hakemiseen. Tämän jälkeen yhteyshenkilöni Terje Kruusimaa esitteli minulle tiloja. Opistolla on oma toimitalo, jossa mm. kieliluokat ovat. Koska tilat ovat melko pieniä, eivät ryhmätkään ole kovin suuria. Lounaan jälkeen kävelimme toiseen paikkaan, jossa opistolla on erilaisia taide- ja käsityötiloja. Kesällä näitä tiloja voi käyttää myös kielten opetukseen ja siellä olin mukana A1- ja A2-tason ryhmien opetusta seuraamassa. Viimeisenä päivänä olin jälleen opistotalolla B1-ryhmän mukana tunnilla. Opistolla on myös kolmas tila keskustassa, johon oli juuri saatu uusi opetuskeittiö ja kielten opetukseen oma tilansa, mutta siellä emme ehtineet käydä.
Vaaksali 7, toinen opetuspaikkaOma studio videoluentoja varten
A1- ja A2-tasolla maahanmuuttajien viron opetuksessa on käytössä tätä varten tehty materiaali, joka on opiskelijoille ilmainen (Tule ja õpi ks. https://issuu.com/siseministeerium ). Hauska lisä opiskelijalle on qr-koodilla avattava video, josta voi katsoa kappaleen tekstin näyteltynä. Opiskelijat tulevat kurssille paikallisen TE-toimiston kautta, joka maksaa kurssimaksun. Kun katsoo materiaalia, opetus etenee hyvin rauhalliseen tahtiin. Tämän saatoin todeta tunneillakin. Kielioppia tuntui olevan vähemmän kuin mihin itse on tottunut Suomessa (tosin meilläkin kevennettyjä materiaaleja on, kuten Avain suomeen -kirja).
Imperfektitehtäviä
Koska ryhmät olivat pieniä, erilaiset toiminnalliset tehtävät oli helppo toteuttaa ja opiskelijat niihin mielellään ryhtyivät. Tosin Terje mainitsi, etteivät ukrainalaiset ehkä ole tottuneet niin paljon tällaiseen opetukseen, kuten olen itsekin todennut. Kaikki opiskelijat eivät ole pelkästään ukrainalaisia tai muita maahanmuuttajia, vaan myös Viron venäläisiä, joiden viron kielen taidot eivät ole kovin hyvät. En ole koskaan opiskellut viron kieltä, joten oli mielenkiintoista kokeilla, kuinka paljon ymmärrän opetusta suomen tai muiden kielten pohjalta. Terje puhui loistavaa suomea, muutamat opettajat myös englantia, mutta välillä piti vain ”selviytyä”. Virossa useat opettajat osaavat venäjää, mikä tietysti myös kuului opetuksessa, mutta minua se ei auttanut, koska en venäjää osaa. Hedelmällisintä olivat luonnollisesti keskustelut opettajien kanssa, vaikka heitä ei vielä paljon paikalla ollutkaan.
Tutustuin myös esim. italian kielen materiaaleihin, joita opistossa käytetään. Virossa markkinat ovat pienet, ja heillä on etupäässä käytössä italialaisia oppikirjoja.
Mikään erityisen halpa maa Viro ei enää ole, kuten joskus aikoja sitten. Kävin lounaalla ”kulttuuritehtaan” ravintolassa, jossa hinta oli edullinen, mutta annoskoko ei päätä huimannut. Tartto oli Neuvostoliiton aikana ulkomaalaisilta turisteilta suljettua aluetta, koska siellä sijaitsi pommikoneiden lentokenttä ja mahdollisesti muuta sotateollisuutta. Aparaattitehtaassakin nähtävästi valmistettiin sukellusveneiden osia muiden kodinkoneiden ja sateenvarjojen lisäksi. Kenties myös vieressä sijaitseva hostelli, jossa yövyin, kuului tähän kokonaisuuteen. Nyt aparaattitehtaassa on siis erilaisia ravintoloita, gallerioita yms. Monenlaisia kahviloita ja ravintoloita on Tarton keskustassa, mistä valita ja mm. kahvila Wernerin kakkutiskin edessä meni sormi suuhun, kun niin monta herkkua oli tarjolla.
Tartto on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mikä näkyi mm. Emajoen rantakadulla erilaisina tapahtumina ja konsertteina. Tartto on sopivan pieni (n. 100 000 asukasta) yliopistokaupunki, joka näytti minulle niin aurinkoisen kuin sateisenkin puolensa.
Enkelinsilta, Otium reficit vires = Lepo palauttaa voimat
Suora lento toukokuisena sunnuntai-iltana Vantaalta Madridiin, jossa Valkeakoski-opiston opiskelijoita odotti UPSA-yliopistoon kuuluvan Mester-instituutin järjestämä kolmen tunnin bussikuljetus kohti pohjoista Espanjaa. Siinä alkutahdit eksoottiselle viikolle, jonka vietimme Madridista 260 km:n päässä sijaitsevassa keskikoisessa espanjalaisessa kaupungissa Castilla y Leonin autonomiassa.
”Palencia on siis oikeasti olemassa, eikä ainoastaan väärinkirjoitettu muoto Valenciasta”, tokaisi pilke silmäkulmassa yksi ryhmämme mieshenkilö, kun vihdoin saavuimme puolen yön jälkeen kohteeseen. Siellä oli kadun kulmassa 15 opiskelijan ryhmäämme vastassa tulevan viikon monitoimimies Jorge González, joka johdatti meidät majapaikkaamme.
Palencia nimenä oli kyllä itselleni entuudestaan tuttu, ja olin vuosien varrella kuullut paljon hyvää paikan vieraanvaraisuudesta. Niinpä päädyimme tänä vuonna sinne espanjalaisten tuttavien kannustuksella.
Palencia on noin 80 000 asukkaan kaupunki ja samannimisen provinssin pääkaupunki. Mikään turistipaikka se ei todellakaan ole ja se sijaitsee suhteellisen pohjoisessa korkealla ylängöllä, mikä takasi meille sen, että samalla viikolla Suomessa oli huomattavasi lämpimämpää kuin Espanjan kohteessamme. Pian kävikin ilmi, että olimme saapuneet erittäin autenttiseen ympäristöön niin sään kuin monen muunkin asian puolesta. Myös majoitus oli autenttinen jopa eksoottinen – asuimme luostaria muistuttavassa miljöössä, joka tarkalleen toimi pappisseminaarina. Tuleville papeille se oli sisäoppilaitos aivan kuten meillekin viikkomme ajan. Yöpyminen, espanjan tunnit ja lukuisat ruokailut tapahtuivat kaikki Seminario Mayor Diocesanon huoneissa ja halleissa. Yksi viikon mielenkiintoisimmasta kokemuksista olikin tämän historiallisen ja valtavan rakennuksen esittely, jonka meille järjesti pappiskoulun johtaja Aurelio.Häneltä saimme muutenkin hyvää tukea paikalliseen kulttuurin perehtymisessä ruokapuolesta alkaen.
Ensimmäisen nukutun yön jälkeen pääsimme tositoimiin. Nautittuamme aamiaisen alkoi klo 0930 jokapäiväinen kielen opiskelu. Maanantaina aiheena oli espanjalainen arkielämä ja siinä selviytyminen kielellisesti. Tunnit piti monitoimimies Jorge, joka illansuussa johdatti meidät Palencian kaduille. Kaupunkiesittelyn jälkeen tutustuimme paikalliseen tapas-kulttuuriin.
Ruokaa ei retkeltämme puuttunut, sillä majapaikassamme tarjoiltiin päivittäin aamiaisen lisäksi myös runsas lounas ja illallinen. Usein saimme sitä kautta uusia makuelämyksiä ja arvokasta tuntumaa paikalliseen ruokaan.
Tunneilla myös tanssittiin ja näyteltiin mm. Caperucita Roja (Punahilkka).
Tiistaina aiheet olivat historiallisempia ja kävimme tutustumassa Palencian salaiseen aarteeseen: sen katedraaliin. Sitä pidetään yhtenä espanjan kauneimmista ja samalla yhtenä vähiten tunnetuista katedraaleista. Upea se olikin, ja erittäin kiintoisasta esittelystä huolehti itse paikan johtaja.
Värikästä tarinaa riitti katedraalin johtajan suusta
Hänen johdollaan pääsimme paikkoihin, joihin suurella yleisöllä ei yleensä ole asiaa. Mainittakoon, että katedraalissa on mm. taideaarteita, joita moni ei osaa odottaa. Yleensäkin Palenciassa on paljon muitakin hienoja kirkkoja kuten “luostarimme” lähellä sijaitseva La iglesia de San Miguel.
Seuraavina päivinä näimme lisää Palencian laajasta kulttuuri- ja taidetarjonnasta. Kuvataiteen osalta sieltä löytyy myös useita roomalaisvaikutteisia helmiä, ja arkikulttuuriin vahvasti liittyvä esille nouseva elementti on vesi. Kaupungin läpi virtaa Carrión-joki ja paikka kuuluu myös 1700-iuvulla rakennettuun kanavajärjestelmään. Canal de Castilla on vuosisatojen takainen valtava rakennushanke ja sen haara La Dársena ulottuu Palenciaan.
Ryhmämme “camino” kohti Kristusta
Kaupungin suurin taideteos on El Cristo del Otero – kolossaalinen kristuspatsas kaupungin laitamilla kukkulalla. Sen näkymä hallitsee kaupunkia ja se on myös Palencian symboli. Itse patsas on noin 30-metrinen ja yksi maailman isoimmista. Korkeammalle kohoavat vain vastaavat Puolassa ja Brasiliassa. Sen suunnitteli kuuluisa taitelija Victor Macho ja se valmistui vuonna 1930. Tyyli suunta on art decon ja kubismin välimuoto.
Näiden ulkoisten tekijöiden lisäksi on matkaltamme hyvä muistaa kanssakäyminen ja asioiden pohdinta ryhmän sisällä ja kontakti paikallisten kanssa. Jorge saikin vastailla uteliaiden suomalaisopiskelijoiden kysymksiin herkeämättä, sillä niin paljon riitti ihmeteltävää tässä autenttisessa espanjalaiskaupunigssa.
Lauantai oli viimeinen päivämme, ja sen vietimme lähes kokonaan retkellä. Kohteena oli Burgos, joka on vieläkin pohjoisemmassa. Se on parhaiten tunnettu katedraalistaan, jossa lepää Espanjan muinainen kansallissankari El Cid. Burgosissa aloitimme päivän kuitenkin aivan aikojen alusta, sillä vierailimme ensiksi ihmisen evoluution museossa. Iso ja vaikuttava paikka. Loppupäivä meni tutustuessa kaupungin historiaan, joka sisältää mm. sen, että Burgos oli aikoinaan Francon joukkojen pääkaupunki. Tärkeä pala historiaa, mikä auttaa nyky-Espanjan ymmärtämisessä.
Kaiken kaikkiaan ryhmämme hitsautui viikon aikana mukavasti yhteen ja monitoimimiehestäkin tuli yksi meistä. Jorge imi meistä varmasti monenlaisia vaikutteita ja oppi siinä sivussa hiukan suomeakin. Matkan pääkieli oli kuitenkin espanja, jota pääsimme käyttämään monipuolisesti ja monille tarttui varmasti mukaan eurooppalaisen kulttuuriperinnön ymmärtämisen lisäksi paljon kaivattuja sanoja ja ilmauksia tässä autenttisessa ympäristössä.
Teksti ja kuvat: Jouni Karapalo, espanjan opettaja ja ryhmän vetäjä
Espanjan eri maantieteelliset, kielelliset, gastronomiset ja ylipäänsä kulttuurilliset kasvot saivat uutta lisäsisältöä tutustuessani Baskimaahan toukokuussa 2024. Atlanttiset lehtimetsät, vaikeakulkuiset vuoriketjut, arkkitehtuuri punaruskeine tiilikerrostaloineen ja lukuisat venepoukamat saivat ajatukseni Bilbaoon saavuttaessa pikemminkin Etelä-Norjaan ja miltei epäilin, olinko varmasti matkannut Espanjaan, kun perinteistä kuivempaa maisemaa palmuineen ja valkoisine kalkkitaloineen ei katseeni havainnut. Alkuihmettely meni kuitenkin pian ohi nähdessäni ensimmäisen palmun kaupungin eräässä rantapuistossa😊.
Matkalaukkuni ei ehtinyt Schipholista mukaani, joten voin kävellä kevyesti selkeässä Bilbaon keskustassa jo heti lentokenttäbussista jäätyäni.
Kaupungin kuuluisa maamerkki Guggenheim-museo oli helppo löytää. Mielikuvitustani ruokkivat museon eri teokset mm. Warholilta, mutta suurimman annin antoi ehdottomasti itse rakennus jokimaisemineen ja useine siltoineen. Ulkoympäristön näyttävyyden kruunasi museon vieressä oleva kukista ja teräksestä koostettu taideteos The Puppy.
Bilbao on ollut vanha merellinen kauppa- ja teollisuuskaupunki, joka on laajentunut dynaamiseksi ja aikaansa seuraavaksi kansainväliseksi taide- ja arkkitehtuurikaupungiksi. Monet isoista ja erityisesti matkailijalle tärkeistä rakennuksista kuten linja-autoasema sijaitsevat maan alla. Jalkapallo on täälläkin päin Espanjaa hyvin näkyvästi esillä ja paikallisen jalkapallojoukkueen Athletic Bilbaon kotistadion sijaitsi hotelliani vastapäätä. Bilbao vaikutti hyvin lapsi- ja perheystävälliseltä kaupungilta, jossa lapset näkyivät ja kuuluivat kulkevan sulavasti ja kohteliaasti erilaisin menopelein keskustassa. Erityisesti lapsiperheille suunnattuja tapahtumia, aktiviteettejä ja leikkikenttiä oli useita. Baskimaalta jäi mieleen yleisesti myös baskien urheilullisuus, sillä molemmissa kaupungissa harjoiteltiin ja kisailtiin erityisesti kestävyysurheilua niin soudussa, juoksussa kuin pyöräilyssä.
Varsinaiseen päämatkakohteeseeni eli noin sadan kilometrin päässä Bilbaosta sijaitsevaan San Sebastiániin lähdin seuraavan päivänä bussilla. Kuljettaja ei liikaa jarruja kuluttanut ja ainakin kiemurtelevissa vuorensolissa vauhti tuntui hurjalta. Majoitukseni sijaitsi kaupungin keskustassa, josta Tandem-kielikouluun oli kahden kilometrin kävelymatka. Kurssi oli kohdistettu ei-natiiveille espanjanopettajille ja minua oli informoitu jo etukäteen, että kurssin ajankohdan vuoksi olisin ainut osallistuja kyseisellä viikolla. Otin yksilöopetuksen kuitenkin etuoikeutena ja keskityin monipuoliseen vuorovaikutteisuuteen.
Kurssilla opettivat useat paikalliset opettajat ja jokaisella oli asiaankuuluvasti omat toimintatapansa. Koin ilmapiirin tunneillani olevan kollegiaalinen ja mielipiteitäni kuunneltiin kiinnostuneesti. Luonnollisesti heidän antamansa vinkit, selitykset ja tehtävät on kirjattu ylös; hyväksi havaittuja käytänteitä sisällytän opetukseen tilanteittain esim. kulttuurin ja kieliopin saralla. Jokaisen opintokurssin jälkeen jää koettuja asioita ja vaikutelmia hautumaan mieleen pitkäksi aikaa. Kielikoulun monenikäiset opiskelijat ovat peruskielikursseille tullessaan hyvin eri tasoisia ja edustavat hyvin erilaisia kulttuuritaustoja. Mielestäni koulun opettajat osasivat mukauttaa opetuksensa seuraamilleni ryhmille niin, että jokainen kurssilainen sai mahdollisimman hyvän annin tasollaan. Kursseille voi tulla mukaan minä maanantaina hyvänsä.
Luokkaopetuksen lisäksi oli mahdollista osallistua retkille. Olin mukana kaupunkikävelyllä, kauppahallissa ja pinchoilla yhdessä muiden kielikoululaisten ja oppaiden kanssa. Koska viikko on lyhyt aika näinkin laajaan ohjelmasisältöön, en ehtinyt esim. lähteä ihailemaan vanhoja baskialuksia Pasaia-satamakaupunkiin enkä vielä opetellut surffaamaan. Rantakatua juostessani laji näytti hyvinkin helpolta😊 ja surffaajien oma ranta la Zurriola viihtyisältä ja nuorekkaalta. Ympärillä olevat värikkäät talot loivat rennon ilmapiirin; surffaajien varusteita ja vaatteita myyviä liikkeitä oli kaupungissa useita. Kaupungin kansainvälisesti tunnettu ylpeydenaihe on kuitenkin kuvassa keskellä näkyvä la Concha-uimaranta, jolla ihmiset ovat viihtyneet jo vuodesta 1929 ja jonka sanotaan pohjustaneen nykyisen rantalomaperinteen muuallekin. Kaupungin tyylikkäissä rantamaisemissa ovat viihtyneet myös Espanjan kuninkaalliset ennen ja nyt. Rantakadun tunnelma oli hyvin kansainvälinen ja erityisesti elokuvafestivaaliaikaan syyskuussa ihmisvilinästä voisi bongata kansallisia ja kansainvälisiä tähtiä. Ravintoloiden ja kahviloiden hintataso oli yllättävän kohtuullinen.
Baskimaan ilmasto on hyvinkin sateinen, erityisesti muuhun Espanjaan verrattuna, ja toukokuussa lämpötilat vaihtelivat +14 ja +26:n välillä. Biskajanlahdelta puhaltava merituuli voi olla ankara. Välillä oli parempi unohtaa sateenvarjo ja turvautua mieluummin kuoritakkiin. Meren äärellä on lukuisia taideteoksia paikallisilta taiteilijoilta ja erityisesti kuvanveistäjä Chillidan omintakeinen tyyli tuli tutuksi monissa yhteyksissä. Paikallisessa taiteessa ja käsitöissä toistuvat usein meri-, laiva- ja yleisesti luontoaiheet. Merenkulun merkitys on ollut ja on edelleen tärkeä kulttuurillisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti.
Lopuksi on vielä mainittava erikseen baskilainen ruokakulttuuri. Kiertäminen pintxo-ravintolasta toiseen on Baskimaalle tyypillinen perinne. Paikalliset, usein pienet ja ulkopuolelta huomaamattomat ravintolat, ovat erikoistuneet omiin valttikortteihinsa, joista ne tunnetaan. Ohessa nautitaan yleensä paikallisia juomia eli siidereitä ja txacoli-valkoviiniä. Makumuistoihini jäivät pinchojen lisäksi mm. herkullinen juustokakku ja monipuoliset leipomotuotteet yleensä sekä suklaasta tehdyt taidemakeiset.
Kotimaahan palatessani näin lentokentällä erään yrityksen mainossloganin: ”Thinkers, doyour thing”. Pidin sitä osuvana ja kannustavana lopetuksena matkalleni. Aina tulisi olla aikaa, voimaa ja rohkeutta ajatella uusia asioita uusista näkökulmista ja toteuttaa tekemisiään sen mukaan. Mitä tuoreemmille ja pohdiskelua herättävimmille ajatuksille altistuu yksin ja yhdessä, sitä parempaa ja mielekkäämpää on varmasti myös tekeminen.
Lämmön helliessä ruumista lämmitti mieltä vastaanotto El Carmelo-asuntolassa, kun alkamassa oli viikko Salamancan yliopiston taustaryhmän ideoimalla didaktiikan kurssilla. Konsortio löytyy netistä nimellä Hispania Studium, ja sama organisaatio järjestää opettajille kielitieteellisiä matkoja myös Burgosiin, Palenciaan ja Valladolidiin.
Minä ja El Carmelo -asuntolan ex-johtaja tapasimme patiolla.
Lämpöä ei retkeltä puuttunut, sillä parhaimmillaan päiväsaikaan elohopea hipoi 40 astetta, mutta esim. pääkaupunki Madridiin verrattuna Salamancassa eduksi koituu korkea sijainti noin 800 metriä meren pinnan yläpuolella. Se takaa yöllistä helpotusta hellekammoisille. Alhaisemmat yölämpötilat eivät olleet minunkaan tapauksessani huono asia, kun kävi selväksi, ettei huoneestani löytynyt ilmastointia.
La Doradan eli kultaisen kaupungin kaksi katedraalia jäähdyttelee.
Sunnuntaisen saapumisen jälkeen alkoi seuraavana aamuna ”Renascentium23”-nimellä kulkeva didaktiikan kurssini tasan kello yhdeksän, eikä kuumassa asuntolassa tarvinnut enää koko viikolla päiväsaikaan maleksia, sillä ohjelmaa riitti. Alkuun meille esiteltiin ikivanhan San Estebanin luostarissa sijaitseva luokkahuoneemme.
Pääovesta sisään ja kurssille mars!
Heti alkuun oli todettava, että kohdalle oli osunut erittäin idyllinen opiskeluympäristö. Sama pätee koko Salamancan kaupungin laajaan historialliseen osaan.
Plaza Mayor on portti Salamancan vanhaan osaan.
Opinahjoja näillä kulmilla riittää, eikä vähiten siksi, että maan vanhin yliopisto sai siellä alkunsa vuonna 1218. Kesäaikaan Salamancassa on noin 150 000 asukasta, mutta talvella luku nousee opiskelijoiden kanssa lähes 200 000:een, mikä on hyvä uutinen myös kaupungin 3500 baarille ja ravintolalle.
Tauolla hiukopalaa kulman kuppilasta. Lautasella tällä kertaa äyriäismunakasta.
Tiedon portaita pitkin kohti luokkaa.
Yksi tämän tyyppisen kurssin parhaita puolia on ehdottomasti kansainvälisyys. Nytkin yhteen oli kokoontunut opettajia ympäri maailmaa. Ennalta tuttujen perulaisen Marianon ja irlantilaisen Sophien lisäksi paikalla oli espanjan opetuksen ammattilaisia mm. Turkista, Kreikasta, Kolumbiasta, Puolasta, Ranskasta, Italiasta, Uzbekistanista ja Turkmenistanista.
Eturivissä Kreikan ja Turkin señoritat, takarivissä hillitympi El señor del norte.
Salamancan keskustassa toimii useita yksityisiä kielikouluja, joissa opettajina on lähinnä paikallisia. Heidän kertomansa mukaan eniten espanjaa vieraana kielenä opiskellaan Euroopan maista Italiassa, Puolassa ja Britanniassa. Muualla maailmassa kärkeä pitävät Yhdysvallat ja Japani. Nämä kansallisuudet erottuivat selvästi myös katukuvan nuorisoryhmissä, onhan Salamanca yksi Espanjan kielimatkailun ykköspaikkoja. Ilmiö poiki hedelmää myös meidän kurssillemme, sillä monet didaktiikan luennoitsijoista olivat hankkineet kannuksensa näissä isoissa kielikouluissa kansainvälisessä ympäristössä.
Jorge Mesterin kieliakatemiasta puolusti videopelien paikkaa opetuksessa.
Tunneilla tietoa ja kokemuksia jaettiin paitsi järjestäjien taholta niin tuttuun tapaan myös kollegoiden kesken. Näkökulmista ja mielipiteistä ei tullut pulaa jo kulttuurierojenkin takia, mikä teki päivistä todella mielenkiintoisia. Suomen maine koulutuksen edelläkävijänä vaikuttaa edelleen maailmalla pitävän, ja paljon mielenkiintoa kohdistui myös allekirjoittaneen näkemyksiin.
Marianon hattu ja rentouttavaa kulttuurihistorian hämmästelyä.
Toivottavasti Suomessa jatkossakin ymmärretään laaja-alaisen kielikoulutuksen tärkeys globaalissa menossa menestyäksemme. Kieli kun on avain suhteiden luomiseen ja eri kulttuurien ymmärtämiseen.
Kurssipäivien aiheet olivat enimmäkseen tutun käytännön läheisiä kuten videot ja videopelit opetuksessa tai kuvien, musiikin ja mainosten käyttö tunneilla. Uudempia tuttavuuksia edustivat pelleilemisen tekniikat teatteriammattilaisen tuomisina tai psykologian teorian soveltaminen aiheeseen. Kaikki oli päivitettyä informaatiota tähän hetkeen, ja suurin osa löytyy myös verkon maailmasta.
Ymmärtääkseen kieltä on tunnettava kulttuuria.
Itse luentojen ja oppituntien lisäksi pakettiin kuului lukuisia aktiviteettejä, jotka vahvistivat kokemusta. Meidän kurssimme poikkesi monissa kulttuurikohteissa, tapas-kierroksella ja flamencoa katsomassa sekä vielä itse sitä kokeilemassa tanssitunnilla.
Uusia termejä ja muuveja flamenco-tunnilta.
Salamancan viikko jätti sulateltavaa pitkäksi aikaa, sillä niin paljon sillä oli tarjottavana. Kaiken kaikkiaan kokemus oli inspiroiva ja siitä sai hyvää kokonaisvaltaista oppia, joka ei voi olla osaltaan kehittämässä opettajaa ja ennen kaikkea ihmistä. Tämän tyyppinen matka sopii kaikille kieltenopettajille, jotka haluavat päästä perille siitä, millaista on hyvä opetus didaktiikan nykyperiaatteiden mukaisesti.
En lähtenyt toukokuun puolivälissä ensimmäistä kertaa Erasmus+ -hankkeen turvin kehittämään itseäni kielenkäyttäjänä ja ihmisenä sekä sitä kautta myös opettajana ja kouluttajana. En myöskään lähtenyt ensimmäistä kertaa kohti tuntematonta, joka nyt sijaitsi Andalusian Granadassa Sierra Nevadan vuoriston lumihuippujen kupeessa. Lunta siis, vaikka lämpöä päivällä +35 ja välillä jopa +40C!
Tarkalleen opinahjoksi valikoitui Castilan kansainvälinen espanjan kielen koulu, joka sijaitsi Albaicínin idyllisessä valkoseinäisten talojen hallitsemassa kaupunginosassa. Heti sinne päästyäni tajusin olevani ytimessä, oli löytynyt juuri sitä mitä hain. Kiitos tästä kollegalleni Päivi Niemelälle, joka auliisti vastasi epätoivooni löytää jotain erityistä.
Päiväni olivat viikon ajan ns. perinteisiä, mutta tiukasti hetkessä kiinni. Niin tiukasti, että unohdin jopa, että jääkiekon MM-kisat käynnistyivät samanaikaisesti kotikaupungissani Suomessa. Puolet vuorokaudesta meni espanjan kodissani vuoren huipulla kera perheen, johon kuului vanhempien lisäksi kaksi kouluikäistä lasta ja kolme koiraa. Sivusta katsottuna heidän elämänsä oli tyypillistä alueen arkea eli lähes räjähtävää energiaa vaativaa aktiivisuutta. Sain heiltä oman huoneen, ravintoa sopivasti ja paljon ajatuksia.
Toista puoliskoa vuorokaudesta hallitsivat koulun tunnit ja aktiviteetit. Opintotuokioita oli päivässä neljä tuntia yleensä kolmen hengen ryhmissä. Erinomaisia ja monipuolisia – niissä tarkasteltiin kieltä useimmiten hyvin eri kantilta kuin suomalaisissa espanjan oppikirjoissa. Ne eivät olleet luentoja vaan tunnit etenivät vahvasti keskustellen. Aiheina espanjan kielen hankalimmat solmut, mikä voi kuulostaa pahalta mutta epämukavuus muuttui aina voitoksi ja palkinnoksi.
Siestan jälkeen oli aktiviteettejä, joissa meidät opiskelijat pantiin käytännön töihin. Tästä esimerkkinä vierailu paikallisessa kauppahallissa, jonka myyjiltä piti tivata eri paikallisten ruokien ja suosikkituotteiden hintoja. Mainittakoon myös vierailu Espanjan esi-isien Fernandon ja Isabelin hautakappelissa. Tämä kuningaspari käynnisti prosessin, josta syntyi nyky-Espanja ja heidän ansiostaan Columbus pääsi Amerikkaansa.
Taakseni jäi rikas viikko ja kaipuu palata sinne ehkäpä oman opiskelijaryhmän kanssa. Prosessi on käynnissä. Andalusia jaksaa odottaa meitä ja me sitä.
Koulun tiedot:
Castila, Centro Internacional de Estudios Hispánicos · Plaza de San Nicolás 3 · 18010 GRANADA
Kun Covid-19 -pandemia hellitti hetkeksi loppukesästä 2021, oli kaikkien muutosten, perumisten, koronatestien ja dokumenttien täytön jälkeen mahdollista viimeinkin nousta Finnairin koneeseen ja toteuttaa alun perin kesäksi 2020 suunnittelemani Erasmus+ -opintomatka Etelä-Espanjaan Granadaan. Kurssi oli kohdistettu espanjanopettajille ja sen kesto oli kaksi viikkoa. Andalusia on jo suurelta osin tuttu, mutta historiaa uhkuvassa Granadassa en ollut aiemmin ollut. Olin tilannut kuljetuksen Malagan lentokentältä majoituskohteeseeni ja n. 1,5 tunnin ajomatkan aikana sain samalla tutustua kurssimme opettajaan ja kaupunkiin etukäteen.
Sunnuntai ei ollut viikonpäivänä paras mahdollinen saapumispäivä, sillä moni liike on silloin koko päivän kiinni ja auki olevien kauppojen siesta yllättää ruokaa ja juomaa etsivän matkailijan. Painavat matkalaukut, edellisyönä juostu puolimaraton sekä helteisen Albaicín-kaupunginosan keskiaikainen ja nupukivinen katulabyrintti, josta portaita ei puuttunut, melkein veivät hetkeksi mielen ja energiatason alas. Samoin matka ilman lähimmäisiä pitkän ”kotoilujakson” jälkeen tuntui aluksi oudolta. Yllätyksekseni sain koululta majoituksen, jonka omalta kattoterassilta voin ihailla mm. Granadan kuuluisinta nähtävyyttä eli Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa la Alhambraa sekä osaa kaupungin keskustasta ja Sierra Nevadasta. Kattoterassilla syntyi aina tunne siitä, kuinka olen keskellä kaikkea, historiaa ja nykyhetkeä, yhdessä granadalaisten ja muiden matkailijoiden kanssa. Sunnuntain hetkellisen ja pienimuotoisen ”kulttuurishokin” jälkeen olin taas valmis oppimaan uutta.
Näkymä Alhambraan
Kurssilla oli pandemian vuoksi osallistujia vähemmän kuin yleensä. Ystävällistä henkilökuntaa oli ajankohtana vain kaksi, joista paikalla toimi vain opettajamme. Meitä innokkaita opiskelijoita oli neljä ja jokainen edusti eri kansallisuutta. Myös ammatillisten taustojen ja osin mielipiteidenkin erilaisuus teki keskusteluista antoisia. Paikallisen opettajan johdolla keskityimme kieltenopetuksessa mm. osaamistasojen vertailuihin, pohdiskelimme yleisesti stereotypioita eri kansallisuuksista sekä vertailimme peruskielioppiasioiden ja kulttuurillisten sisältöjen opetusta. Miten tärkeää onkaan ravistella omia ajatusmalleja ja miten helposti tutut tavat esittää asioita tuntuvat ainoilta oikeilta! Kun omia ajattelumalleja horjutetaan, tunnistin jonkin asteista ärsyyntyneisyyttä mielessäni hetken. Natiivien omat päättely- ja katsantotavat ovat äärimmäisen tärkeitä oppikirjojen esitystapojen täydennykseksi. Opettajalla oli aina antaa useita esimerkkejä eri tilanteista havainnollistamaan väitteitään. Luonnollisesti kirjoitin näitä havaintoja talteen, jotta voisin soveltaa niitä opetuksessakin. Kaikesta ei tarvinnut olla samaa mieltä, argumentointia käytiin mukavassa hengessä. Yleisesti Suomea kohtaan osoitettiin arvostusta sekä maana että koululaitosta kohtaan ja digitaalisuutemme tunnettiin. Tällä kurssilla digitaalisuus oli opetuksessa vain taustalla; osittain myös siksi, että pidimme oppitunnit ulkona ja pääpaino oli kasvokkain tapahtuvissa keskusteluissa ja mm. painetun materiaalin tehtävissä ja vertailuissa. Läpikäytyjä asioita työstän vielä pitkään ja mielelläni.
Valitsin päiviini eri yritysten järjestämiä espanjankielisiä retkiä illoiksi ja viikonlopuksi; mm. la Alhambran opastukselle ja muille kävelyretkille osallistui itseni lisäksi erityisesti espanjalaisia matkailijoita, jotka halusivat tutustua tarkemmin maansa ja Granadan historiaan. Historia avautui konkreettisemmin paikan päällä ja herätti mielenkiinnon ottaa selvää tarkemmin asioista. Mietin mm. nykyihmisen olettamusta olla viisauden huipentuma esim. rakentamisessa; maurien älykkäät ja kestävät rakennusratkaisut ja monipuolinen eri alojen tietotaito on yhä edelleen ihailtavaa. Määrätietoiset ja kansainväliset naisjohtajat mielletään aikaamme, vaikka historia tuntee heistä monia. Ei Granada eikä Espanjakaan olisi samanlaisia ilman Isabella Katolilaista. Hänen näkemyksensä mm. avioliitosta, viranhaltijoiden nimityksistä ja sotilaiden kannustamisesta olivat edistyksellisiä. Erityisesti sali, jossa Isabella ja Ferdinand neuvottelivat Kolumbuksen kanssa ja antoivat tälle taloudellisen luvan lähteä ensimmäiselle löytöretkelleen, oli maagisen vaikuttava. Näitä paikkoja olin aiemmin nähnyt vain maalauksissa.
Muillakin kävelykierroksilla sain oppaiden avulla paljon pieniä oivalluksia tiuhaan tahtiin valituista teemoista ja tietysti havainnoimalla itse ympäristöä. Vanhemmista ihmisistä huolehtiminen ja heidän huomiointinsa oli sydämellistä myös tuntemattomien kesken. Kaupunginosien erot tulivat myös näkyviin: köyhyys ja asumisen vaatimattomuus ja boheemi elämäntyyli oli joillekin elämäntapa omasta tahdosta, joillekin olosuhteiden pakosta. Asuin kaupunginosassa, jossa ja jonka viereisessä kaupunginosassa, flamencoa lauletaan, soitetaan ja tanssitaan päivittäin eri tanssikouluissa ja ravintoloissa yömyöhään eikä se vaikuta häiritsevän väkeä. Esitykset ovat aitoja ja tulevat taitavien taiteilijoiden sydämestä. Kyseessä on myös tärkeä elinkeino. Etelä-Espanjassa kyky sietää kuumuutta ja työskennellä siinä on olennainen; muutoin toimeentulo jää alhaisemmaksi. Paikallisten mielestä ”siestahalukkuus” tulkitaan usein muualla laiskuudeksi. Kun lämpötilat vaihtelevat n. 35-42 celsiusasteen välillä, ymmärtää hyvin, miksi varjoon ja lepoon vetäytyy välillä. Talon vieressä olevat omat kaivot olivat keskiajalla aarteita, jotka lukittiin avaimella. Matkan aikana kannoin lähikaupoista pullotettuja vesiä, mehuja ja virvoitusjuomia kymmeniä litroja. Lenkillä nähdyt ympäristön lähes rutikuivat maastot herättivät huolta maastopaloista.
Keskiaikainen ympäristö tuo paikallisille ja matkailijoille omat liikkumishaasteensa. Täytyy tietää, minne on menossa ja miten; pikku kujalta voi olla yhteys seuraavalle kujalle tai sitten ei. Kulkiessa jonkun on aina väistettävä, sillä tiet ovat kapeat ja ammattiautoilijoiden on hoidettava työnsä. Yleensä roska-autot tyhjensivät kiviseinään huomaamattomasti upotettuja roskasäiliöitä puoli yhdeltä yöllä. Taksitkaan eivät pääse lähelle asiakkaitaan, vaan esim. matkailija saa kantaa matkalaukkunsa pitkähköjäkin osuuksia itse. Tyytyväisenä opastin matkan loppuajasta jo muita matkailijoita kujilla.
Kirkkojen määrä oli kaupungissa suuri. Vierailin mm. 1500-luvulta peräisin olevassa katedraalissa, jossa hengellisyys ja kirkon tunnelma oli lämmin. Kirkkoherra näytti olevan töissä vielä illallakin ja toimiston ovi oli raollaan. Granadan asukkaista on nykyään n. 32 000 islaminuskoisia. Vierailin erään moskeijan ulko-osassa oppaan johdolla. Onneksi eri uskontojen yhteiselo vaikutti nykyisin olevan rauhallista. Tuo kulttuurinen moninaisuus tekee Granadasta niin erityisen.
Tein myös unohtumattoman, kokopäivän kestäneen patikointiretken manner-Espanjan korkeimmalle vuorelle eli el Mulhacénin (3479 m) huipulle paikallisen ekomatkailuun erikoistuneen yrityksen avulla. Oppaani, joka on biologi koulutukseltaan, kertoi, miten Sierra Nevadankin eläin- ja kasvilajit ovat riippuvaisia ilmasto-olosuhteista. Tämä retki oli biologian ja maantiedon ”oppitunnin” lisäksi yhdistelmä fyysistä haastetta ja sosiaalisuutta tuntemattomien mutta ystävällisten ihmisten seurassa. Ryhmän päämäärä oli sama: päästä huipulle yhdessä, voittaa itsensä ja ihailla karunkauniita maisemia. Espanjan eri murteet sekoittuivat tyytyväiseksi porinaksi ja opas oli todella kannustava. Matkan varrella tulivat tutuiksi myös eräs vuoristokylä viikunaleivonnaisineen sekä puhtaan veden Lanjarón-kunta.
Andalusian murteen ymmärrystä olen testannut jo aiemmin, mutta murre yllätti yhä välillä, mm. Salobreñan retkellä. Hitaampi puhe, toistot ja eleet hymyn kera auttavat tunnetusti. Luonnollisen kaunis merenrantakaupunki tarjosi trooppista vaihtelua sisämaalle päivän ajan. Totesin muun muassa, että lapsen kalan saamisen ilo vaikuttaa eurooppalaisittain hyvin samanlaiselta😊. Vehreissä puistoissa kukkaistutuksien seassa lojui kuitenkin hurja määrä tyhjiä muovipulloja ja -mukeja; roskaamisen välttämisestä oli talojen seinillä pyyntöjä ja käskyjäkin, mutta jostain syystä sanoma ei ollut mennyt perille. Rannalla luonto näytti hetkessä voimansa. Kirjoittaessani rantakivistä sanaa hiekkaan, niin rauhalliset ja mielestäni kaukana olevat aallot jättivät hetkessä ”mosaiikkini” alleen ja kastelivat mielestäni vedeltä turvassa ollutta reppuani. Meri ja luonto ovat arvaamattomat. Sen koin myös toiseksi viimeisenä yönä, jolloin yhtäkkiä vähän ennen keskiyötä talon seinät tärisivät. Onneksi 4,5 magnitudin maanjäristys ei aiheuttanut alueella suurempaa vahinkoa. Hain tietoa tapahtuneesta ja suunnittelin yöllä, mitä tekisin, jos tulisi vielä uusi, kenties voimakkaampi, järistys.
Ruoanlaittokurssilla, jolla ryhmämme kansainvälisyyttä täydensi vielä amerikkalainen pariskunta, nautimme yhdessä tyytyväisinä valmistamamme ateriaa parin tunnin puuhailun jälkeen. Opettajamme mainitsema espanjalainen myönteinen hedonismi, ystävällinen asennoituminen toisiin tuntemattomiin ihmisiin ja tahto elää tässä päivässä ja nauttia siitä tässä ja nyt, ”koska huomenna voi kuolema kohdata”, sai meidät hiljaisen kiitollisiksi pyöreän pöydän ääressä. Luonnollisesti ruoanlaitto opetti lisää ruoanlaittosanastoa ja ruokakulttuuria.
Matkallani pystyin monialaisesti yhdistämään Granadan tarjoamiin lukuisiin esteettisiin aistikokemuksiin mm. pedagogiikan, kielitaidon kehittämisen, kestävän kehityksen periaatteet, liikunnan, kulinarismin eikä vähäisimpänä, universaalin humanismin. Olosuhteiden pakosta ja niiden ansiosta omaksuin mm. monipuolisemman kierrättämisen pysyväksi tavaksi. Minkä kerran Granadassa oppii, sen kotimaassakin taitaa.
Antonio Machadoa lainatakseni:
”Todas las ciudades tienen su encanto, Granada el suyo y el de todas las demás.”
Olin Erasmus+-ohjelman puitteissa viime heinäkuussa kaksi viikkoa ranskan kielen intensiivikurssilla Lyonissa. Päädyin menemään Lyoniin sen takia, että se oli yksi ranskan isoimmista kaupungeista, jossa en ollut vielä käynyt. Toki olin myös lukenut monista ranskan oppikirjoista Lyonin päänähtävyyksistä, ja siitä kuinka sitä pidettiin Ranskan gastronomia pääkaupunkina. Halusin kokea kaiken tämän itse paikan päällä. Olin ollut kaksi kertaa aiemmin Ranskassa yksityisissä kielikouluissa intensiivikursseilla ja olin kokenut ne erittäin hyödyllisiksi.
Ennen matkaa täytyi selvittää, mihinkä kielikouluun menisin. Googlesta tulikin todella monta eri vaihtoehtoa Lyonissa sijaitsevista kielikouluista. Päädyin asiakkaiden antamien hyvin arvosanojen perusteella valitsemaan Alpadia Lyon nimisen koulun. Valitsin kurssiksi intensiivikurssin, johon kuului 25 tuntia opetusta viikossa arkipäivisin. Neljä tuntia opetuksesta oli yleisranskan kurssia, jossa harjoiteltiin kielioppia, luetun ymmärtämistä, kuullun ymmärtämistä ja puhumista. Yksi tunti oli pyhitetty pelkästään erilaisille puheharjoituksille pareittain/pienissä ryhmissä. Ranskan tuntien lisäksi koulu järjesti myös kurssien ulkopuolista tekemistä mm. museovierailuita, kaupunkierroksia, elokuvien katsomista ja urheilua. Osallistuin tällä reissulla kaupunkikierrokseen ja vastarintamuseo vierailuun. Majoituksen hankin itse Air BnB:stä ja olin todella tyytyväinen omaan asuntooni. Se sijaitsi hyvällä paikalla kolmannessa arrondissementissä n. 10 minuutin kävelyn päässä koululta.
Air BnB -majoitus
Rhone-joki ja sen rantakatua
Lyonin vanhaa kaupunkia
Opetus tapahtui maksimiltaan 12 hengen tasoryhmissä. Ennen kurssia minun täytyi tehdä netissä taitotasotesti, joka koostui vaikeutuvista monivalintakysymyksistä ja lyhyen tekstin kirjoittamisesta. Testissä ei ollut ollenkaan puhutun kielen arviointia, mikä oli selkeä miinuspuoli. Kahdessa edellisessä kielikoulussa oli suullinen haastattelu opettajan kanssa, mikä vaikutti tasoryhmään sijoittamisessa. Jouduinkin ensimmäiseksi päiväksi itselleni liian helppoon ryhmään, mutta sain opettajan ja koulun johtajan puheilla käytyäni vaihdettua ryhmän paremmin itselleni sopivaksi.
Suosittelen kaikille lämpimästi oman kielitaidon ylläpitämiseksi ja parantamiseksi tällaista intensiivikurssia. Opetus kurssilla oli tasokasta, ja opettaja näki paljon vaivaa tuntien suunnittelemista varten. Opettajanani minulla oli nuori ranskalainen nainen Coralie, jolla oli erittäin motivoiva ja pätevä opetustyyli. Hän teetti tunneilla monipuolisia tehtäviä, jotka harjoituttivat tehokkaasti kielen eri osa-alueita. Teimme enimmäkseen DALF C1 (ranskan valtion hyväksymä virallinen kielidiplomi, jolla voi todentaa oman kielitaitonsa) tason kokeen kaltaisia tehtäviä. Ajattelinkin jossain vaiheessa suorittaa DALF-kokeen ihan oman mielenkiinnon takia. Aihealueina tunneilla oli mm. mainosanalyysi, erilaiset seurapelit, kulutusyhteiskunta ja ajankohtaiset uutiset. Pääpaino tunneilla oli puheessa, ja huomasin taas ranskan puhumisen sujuvoituneen mukavasti kahden viikon jälkeen. Tällaisilla kursseilla tapaa mukavasti yleensä myös muita opettajia, joiden kanssa voi vaihtaa hyvin opetuskokemuksia ja vertailla eri maiden opetuskulttuureita. Tällä kertaa omassa ryhmässäni oli opettajia Espanjasta, Sveitsistä ja Irlannista.
Miinuspuolena oli reissuni aikaan Euroopassa vallinnut helleaalto. Jälkimmäisellä viikolla celciukset nousivat useampana päivään 40 asteeseen, ja kaikissa luokissa ei ollut ilmastointia. Tämä teki opiskelusta melko hikistä puuhaa. Koululla oltiin kuitenkin sentään varauduttu helteeseen hommaamalla suihkupulloja ja tuulettimia luokkaan. Koulussa oli mielestäni myös hieman liikaa opiskelijoita tiloihin nähden, ja sen takia osa opetuksesta jouduttiinkin järjestämään viereisen ammattilukion tiloissa, jonne oli hieman pidempi matka majoituksestani. Onneksi ammattilukiolla oli ilmastointi luokassa, mikä toi hieman helpotusta helteeseen. Opiskelijoiden runsaan määrän vuoksi opetusta jouduttiin järjestämään myös iltapäivisin, ja toisella viikolla jouduinkin valitettavasti tähän myöhempään aikatauluun, jolloin opetus alkoi noin yhdelta päivällä ja loppui vasta n. 18.20 illan suussa, mikä hieman rajoitti omaa vapaa-aikaa ja kaupunkiin tutustumista.
Kaiken kaikkiaan kielikurssi Lyonissa oli erittäin onnistunut. Kielitaitoni ja kulttuuritietoni ottivat taas mukavan nykäyksen eteenpäin kahden viikon aikana. Tutustuin myös mukaviin uusiin ihmisiin ja sain nauttia hienosta Lyonin kaupungista.
Helteisestä Suomesta koleaan Dubliniin… näin starttasi Erasmus + -reissuni 19.5. 2019. Dublinissa lentokenttäbussi toi matkalaisen suoraan Spire-maamerkin juurelle, mistä oli kävelymatka yhden Euroopan vanhimman yliopiston, yli 400 vuotta vanhan, Trinity Collegen kampus-majoitukseen. Kansainvälinen ilmapiiri kielten sekamelskan siivittämänä kietoi ympärilleen saman tien, kun keskipäivän tunnit kuluivat turistiryhmien seassa kampusalueen viheriöitä sekä patsaita tutkiskellessa sekä Grafton Street-ostoskadulla irlantilaista, maailmallakin tuttua kitararockia kuunnellessa.
Alkuillasta tapasin toiset 62 English Matters –kursseille osallistujaa, joista kaksi muuta opettajaa oli matkustanut Suomesta ja loput kahdeksasta Euroopan maasta. Tapaamispaikkana oli monumentaalisen upea Clayton Hotel Ballsbridge, joka on aikoinaan toiminut mm. kouluna. Saimme tutustumisillan päätteeksi kuulla vielä kattavan paketin Irlannin historiasta, mikä toimikin hyvänä alustuksena koko viikon annille.
Hassu yhteensattuma oli lisäksi se, että majapaikkaan palattuani, iltapalan lomassa, surffailin Ylen sivuille vastaamaan kyselyyn, jossa saisin selville toisen eurooppalaisen kotimaani. Vastaus oli yllätys, yllätys: Irlanti.
Trinity Collegen pääaukio
Kurssi vauhtiin
Maanantaina viikon mittainen kurssini ”Talking to People: Inquiry-based and Cooperative Learning Methodology” alkoi 14 eurooppalaisen kollegan kanssa Trinity Collegen yliopistoalueella. Kurssin järjestäjällä, espanjalaisella English Matters –organisaatiolla, on yli 20 vuoden kokemus mm. eurooppalaisten opettajien ammattitaidon kehittämiseen tähtäävistä täydennyskoulutuksista ja viikon sisältö olikin mielestäni huolella laadittu ja järjestelyt kaikkinensa toimivat hyvin.
Saimme laajasti taustatietoa, perehdytystä sekä hyödyllisiä vinkkejä cooperative learning ja inquiry-based learning –strategioista ja harjoittelimme itsekin opiskelijan asemassa mm. Think, Pair, Share –menetelmää sekä Jigsaw-ryhmätyöskentelyä. Ensimmäinen oli strukturoidumpi versio yhteisestä keskustelusta (brainstorming) johonkin teemaan liittyen niin, että ensin minuutin verran jokainen kirjoitti ylös vaikkapa yhteistoiminnallisen oppimisen hyviä puolia, minkä jälkeen ajatuksista juteltiin ensin parin kanssa ja sitten koko ryhmässä parisen minuuttia. Jälkimmäinen palapeliä muistuttava ryhmätyöskentelytapa vaati opettajalta hieman enemmän valmisteluja, sillä ensin alkuperäisessä ryhmässä jaettiin aiheet kaikille ja sitten jakauduttiin näiden aiheiden perusteella uudestaan ns. asiantuntijaryhmiin, joissa tehtävänä oli perehtyä ryhmän aiheeseen mahdollisimman hyvin, jotta sen voi opettaa jälleen alkuperäisessä ryhmässä muille jäsenille. Käsiteltävän sisällön lisäksi mielenkiintoisinta metodologia-kurssilla oli se, että opiskelijan asemaan hypätessään opettajakin pääsee sisälle ryhmätyöskentelyn maailmaan pohtimaan kelle tahansa oppilaalle tai opiskelijalle tuttuja ryhmädynamiikan kiemuroita ja omia vahvuuksiaan tiimityöskentelyssä.
Oli pysähdyttävää huomata, että toisaallakin Euroopassa koulutusasioista puhuttaessa esiin nousee samankaltaisia huolenaiheita esimerkiksi lasten ja nuorten lukuharrastuksen puutteesta. Irlantilainen opettajamme olikin valinnut peräti kaksi kirjallisuus-teemaa paikallisten dublinilaisten haastatteluihin pohjaavien (inquiry-based learning) ryhmäprojektiemme aiheiksi. Muut tehtävänannot koskivat irlannin kieltä ja taidetta. Irlanti ja maan kulttuuri olivat vahvasti läsnä kaikissa kurssin sisällöissä, myös videoesimerkkitapauksissa, joiden avulla näimme, kuinka käsittelemämme metodologiat heräsivät eloon paikallisissa luokkahuoneissa ja millaisia ajatuksia oppilailla itsellään oli noussut oppilaita osallistavista, vastuuttavista tiimityöskentelytavoista. Hieman päivien päätteeksi tuntui, että yhteiselle keskustelulle olisi voinut varata lisää aikaa, mutta onneksi juttua saattoi jatkaa iltaisin ryhmäläisten sekä fish and chips –annosten seurassa vaikkapa pubeissa.
Irlannin kulttuuria – kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvaa
Pari päivää kurssin kestosta oli omistettu irlantilaiselle kirjallisuudelle, minkä puolesta puhui se, että maasta on lähtöisin jopa neljä Nobelin kirjallisuuden palkinnonsaajaa. Opiskelimme esimerkiksi W.B. Yeatsin runoja ensin yhteistoiminnallisesti luennoilla, mutta saimme myös tilaisuuden vierailla kattavassa Kansalliskirjaston näyttelyssä, jossa Yeatsin elämä ja hänen työnsä konkretisoituivat huikealla tavalla. Lisäksi tutustuimme irlantilaiskirjailija Edna O´Brienin teokseen ”Country Girls”, josta tehtyä elokuvafilmatisointia analysoimme myös. O´Brienin kirja oli valittu tämän vuoden ”Dublin – One city, one book” –teokseksi ja sen kautta opettajamme tutustutti meidät irlantilaiseen, katoliseen kulttuuriin ja menneisyyteen.
Irlantilainen taidepläjäys sisälsi myös vierailun galleriaan, jossa esillä oli maailmankuulujen Monet´n sekä Renoir´n maalaukset. Näillä retkillä ja taiteen avulla monikulttuurinen ryhmämme hitsautui paremmin yhteen, sillä vietimme suurimman osan päivistä yhdessä. Yhteisiä puheenaiheita oli helppo löytää, olipa kyse sitten eri maiden kulttuurisista perinnöistä tai sosiaalisesta mediasta ja siihen liittyvistä kokemuksista eri puolilla maailmaa. Havaitsimme, että olemassa voi olla taruakin ihmeellisempää totuutta, sillä kurssilla kaksi opettajaa olivat toisistaan tietämättä samalta Ranskan hallitsemalta Réunion-saarelta Intian valtameressä, mutta tapasivat vasta nyt, vaikka toinen opettajista oli opettanut jopa tämän toisen ryhmäläisemme lasta! Maailma on todellakin toisinaan pieni.
Talking to people –kurssin osallistujia
Tunteisiin vetoavaa kulttuurien välisyyttä koimme saadessamme kattavasti tietoa Irlannin ja Pohjois-Irlannin konfliktista, joka valitettavasti edelleen näkyy väkivaltaisina pommi-iskuina pohjoisessa. Historia aiheen ympärillä on pitkä ja monimutkainen, tarinat kertovat inhimillisistä menetyksistä, jotka ovat piirtyneet myös eri taiteenlajeihin. Silmäkulmat kostuivat monella tulkitessamme U2:n Sunday, Bloody Sunday –kappaleen sanomaa kuultuamme ensin oikeista tapahtumista lyriikan taustalla. Taiteen tarjoamat keinot ja monipuolinen käyttö opetuksessa olivatkin kurssin mieleenpainuvinta antia.
Retkellä Glendalough –kansallispuistossa Dublinin eteläpuolella
Taustalla Glendalough –alueella sijaitsevan luostariasutuksen torni (alun perin 500-luvulla perustettu asutus)
Hyvinvointia, paljon opittavaa ja uusia ystävyyksiä
Kurssi ylitti odotukseni ja tarjosi ammatillista kehitystä opetusmetodologisista näkökulmista, kielitaidon ylläpitoa, Irlannin kielikulttuurialueeseen tutustumista sekä sosiaalisia kontakteja. Suomalaisen koulujärjestelmän edustajana saattoi hyvillä mielin vastailla lukuisiin koulutuspolkuamme ja opetustamme koskeviin kysymyksiin ja näin jakaa suomalaista tietotaitoa Eurooppaan. Monet eri maista tapaamani kollegat olivatkin joko jo vierailleet maassamme saamassa oppia suomalaisesta koulusta tai olivat vähintään kiinnostuneita tulemaan esimerkiksi English Mattersin järjestämille kursseille Suomeen. Irlantilaisesta koulukulttuurista huomionarvoista oli, että jokaisen oppitunnin aluksi opettaja selkeästi esitti tunnin tavoitteen ja mitä tultaisiin tekemään. Keskustelimme paljon oppilaan/opiskelijan oman äänen kuulemisesta oppimisen lähtökohtana ja nivomisesta opetukseen, joten teemat tuntuivat kovin tutuilta suomalaisen opettajan korviin. Oli ilo olla osa tätä yhteistä eurooppalaista kokemusta ja kiitollisena heitin hyvästit monelle kollegalle, tietäen, että yhteydenpito jatkuu.
Teija (oik.) loppuesitelmää irlannin kielestä pitämässä vasemmalta lukien Christinen, Rosannan, Georginan ja Xuannin kanssa.
Kurssin nimi: Curso Superior para profesores de español
Oli sunnuntai ja 17. kesäkuuta, kun nousin aamukymmeneltä aurinkoisessa Pirkkalassa lentokoneeseen ajatellen, että jo illalla minulla olisi seuraavan kahden viikon ajan uusi koti ja perhe. No, kahdentoista tunnin kuluttua iltakymmeneltä sain sitten lämpimän vastaanoton eräässä kerrostaloasunnossa Luoteis-Espanjassa. Maailma on pieni – el mundo es un pañuelo.
Olin saapunut Salamancan kaupunkiin, josta en tiennyt etukäteen muuta kuin, että siellä sijaitsee maan vanhin yliopisto (peräisin 1200-luvulta) ja, että siellä puhutaan ”mitä puhtainta” espanjaa – ainakin paikallisten itsensä mielestä 😊. Nettikuvien perusteella paikka oli mielestäni tavallinen keskikokoinen kaupunki Espanjan laajalla ja omalla tavallaan karulla ylängöllä, mutta ajan myötä tämä mielikuva haihtui ja paikasta kuoriutui todellinen helmi vanhoine osineen, jokineen, katedraaleineen ja monumentteineen.
Jo yli 200 vuotta ennen Kristuksen syntymää perustettu Salamanca on nykyään todella eloisa 150 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Madridista, eivätkä turistilaumat ole sitä vielä saavuttaneet. Se kuuluu Castilla y Leonin autonomiseen alueeseen, jonka kieli ”el castellano” on myös nyky-espanjan alkulähde.
Maailman nuoriso vietti festivaaliaan kaupungin Plaza Mayorilla.
Siinä puitteet Johannan ansiokkaasti hankkimalle apurahalle ja sen myötä Erasmus+ -kurssilleni, jonka olin valinnut erään tsekkiläisen kollegani suosituksesta. Eikä valintaa tarvinnut katua. Heti maanantaina marssin kaupungin keskustaan Academia Mesteriin kello yhdeksältä, ja paikallinen kielikoulu vaikutti yhtä vilkkaalta kuin paikallinen kauppahallikin. Kuhinan aiheuttivat pääasiassa amerikkalaiset opiskelijaryhmät, joita oli Mesteriin saapunut runsain mitoin lähinnä Etelä-Kalifornian isoista yliopistoista.
Oma luokkani löytyi lopulta akatemian uumenista ja siellä minua odotti noin kymmenen hengen iloinen kollegajoukko, jonka jäsenistä suurin osa oli myös ison veden takaa. Eurooppalaisuutta edustivat lisäkseni ryhmässä pari puolalaista, jotka häipyivät ensimmäisen viikon jälkeen. Toisella viikolla jäin sitten ainoaksi vanhan mantereen edustajaksi mm. teksasilaisten, kalifornialaisten, puertoricolaisten, venezuelalaisten ja ecuadorilaisten joukkoon. Mikäs siinä oli ollessa, kun Suomen maine vaikutti olevan tahraton niin koulutus- kuin yhteiskunnallisessakin mielessä.
Opettajille suunnatun kurssin arkiohjelma koostui luokkaopetuksesta välillä klo 0900-1300 ja ilta-aktiviteeteistä, jotka olivat monipuolisia ja vaihtelivat kestoltaan. Ja jos aikaa jäi niin sitä vietettiin tietysti MM-futiksen parissa perheeni isännän seurassa Espanjan maaleja juhlien tai sen kohtamaa huonoa onnea kiroten.
Valepuku on oiva tapa sulautua valtaväestöön ja päästä piireihin kaikkein pyhimmissä asioissa.
Viikonloppuna teimme kaksi kokopäiväretkeä alueen muihin kyliin ja kaupunkeihin. Lauantaina oli pääkohteena Segovia, joka tunnetaan lähinnä roomalaisten rakentamasta akveduktistaan. Siellä vierailimme amerikkalaisen opiskelijalauman kera.
USC:n opiskelijat ihastelevat opettajiensa johdolla maailmankuulua akveduktia. Huom. opeilla oikeaoppisesti hatut päässä, kun UV-indeksi on yli kymmenen heinäkuussa tällä seudulla.
Alcázar de Segovia on toiminut Disneylandin satulinnan mallina.
Opettajamme Mesterissä, Asunción ja Jorge, olivat mahtavia tyyppejä, ja he loivat nopeasti hyvän ryhmähengen ja sitä kautta meillä oli alta aikayksikön mm. whatsapp -ryhmä, jolla tiedotus päivän virallisista ja epävirallisista kuvioista hoitui kätevästi. Tunneilla käytiin läpi uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ja sitä kautta tuli paljon uusia virikkeitä esim. netin hyödyntämiseen luokassa. Myös elokuvan ja kirjallisuuden käyttö oli usein esillä. Kurssin teemana oli hauskuus oppimisessa. Opetus oli kaikkiaan erittäin käytännönläheistä ja dynaamista. Vuorovaikutteisuus oli runsasta, mikä tuotti jatkuvasti uusia näkökulmia opettamiseen. Voinkin sanoa, että tämä rönsyilevä toteutus täytti kaikki odotukseni. Maassa maan tavalla. Tunneilla puhuttiin estottomasti kaikesta mahdollisesta – myös politiikasta: Trumpin kannattajia ei ryhmästä löytynyt.
Kurssijuhlaan osallistujat Plaza Mayorilla.
Yllätysbonuksena pääsimme toisella viikolla osallistumaan Salamancassa pidettyyn kansainväliseen espanjan kielen kongressiin. Se sisälsi valtavan määrän kieleen ja opetukseen liittyviä luentoja ja työpajoja sekä näyttelyosaston, jossa sai tavata kirjakustantajia ja erilaisten kielikoulutusten järjestäjiä. Oli mahtavaa nähdä elävänä henkilöitä ja tahoja, joiden juttuja on tullut seurattua netistä. Kongressin synnyttämä aika- ja runsaudenpula olikin reissun ainoa miinus.
Español para Todos -kongressi oli mieluisa yllätys.
Tämä kansainvälinen kongressi ja kurssin kirjava osallistujajoukko takasivat sen, että espanjan kielen monet kasvot tulivat kahden viikon aikana hienosti esille. Kieli on kaikkia varten, ja juuri kuten maailmankielelle on hyvin ominaista, ei ole vain yhtä espanjan kieltä eikä yhtä tapaa käyttää sitä. Toki siellä Espanjan sydänmailla puhutaan melko ”puhdasta” espanjaa tai ainakin selkeää sen versiota. Se on vähän niin kuin suomea puhutaan Suomen Ateenassa murteita unohtamatta 😉.
-jouni
Naapurikaupunki Ávilassa tapasin Adolfo Suárezin, joka sanoi kuuluvansa vakaumukseltaan ja mieleltään enemmistöön, joka haluaa käyttää maltillista sovittelun ja yhteisymmärryksen kieltä. Suárez (1932-2014) oli Espanjan ensimmäinen demokraattisesti valittu pääministeri Francon kuoleman jälkeen.
JK: Sen verran innostuin Salamancasta ja Academia Mesteristä, että niistä tuli nyt ensi kevään matkakurssin kohde. Toukokuussa 2019 suuntaamme Mesterin hoiviin Valkeakoski-opiston opiskelijoiden kanssa. Lisätietoja allekirjoittaneelta.
Paellakin maistui Salamancan perheeni pöydässä paremmalta kuin missään.
Irlannin kulttuuria – kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvaa
Tunteisiin vetoavaa kulttuurien välisyyttä koimme saadessamme kattavasti tietoa Irlannin ja Pohjois-Irlannin konfliktista, joka valitettavasti edelleen näkyy väkivaltaisina pommi-iskuina pohjoisessa. Historia aiheen ympärillä on pitkä ja monimutkainen, tarinat kertovat inhimillisistä menetyksistä, jotka ovat piirtyneet myös eri taiteenlajeihin. Silmäkulmat kostuivat monella tulkitessamme U2:n Sunday, Bloody Sunday –kappaleen sanomaa kuultuamme ensin oikeista tapahtumista lyriikan taustalla. Taiteen tarjoamat keinot ja monipuolinen käyttö opetuksessa olivatkin kurssin mieleenpainuvinta antia.
oppimiskokemuksia maailmalta 